Mainos

Suomi sivuutti varoitukset Afganistanin vankilaprostituutiosta

Suomen ulkoministeriö ja Kabulin suurlähetystö ohittivat saamansa varoituksen mahdollisesta prostituutiosta, kun Pohjois-Afganistaniin alettiin suunnitella naisvankilaa keväällä 2007. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Ylen uutiset kertoi äskettäin, että maaliskuussa avatussa vankilassa oli paljastunut epäily, jonka mukaan viisi vankilan naista olisi suostunut prostituutioon.

Helsingin Sanomien mukaan ulkoministeriön suomalainen neuvonantaja oli kirjoittanut asiaan viittaavan raportin, jonka Kabulin suurlähettiläs Timo Oula sekä ulkoministeriön Etelä-Aasia-ryhmän johtaja Rauli Suikkanen myöntävät sivuuttaneensa.

HS:n saaman raportin mukaan neuvonantaja odotti naisvankien mahdollisen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämistä, ennen kuin vankilan toimintaan haettaisiin lisätukea. Neuvonantaja ehdotti myös, että vankilan suunnittelussa käytettäisiin vankila-asiantuntijoiden apua, mutta suurlähetystö torjui ehdotuksen.

Suikkanen pitää lehdessä päätöstä resurssikysymyksenä.

- Kun meillä oli jo pohjoisessa kehitysyhteistyöasiantuntija ja poliittinen asiantuntija, lähdettiin siitä, että riittää, kun rakennamme rakennukset, hän selittää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.