Mainos

Suomi tuomitsee Iranin viranomaisten väkivallan

Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) on tavannut Iranin suurlähettilään ulkoministeriössä. Suurlähettiläs Reza Nazarahari kutsuttiin kuultavaksi Iranin presidentinvaalien jälkeisen tilanteen vuoksi.

Vaaleja seuranneissa mielenosoituksissa on kuollut useita ihmisiä, satoja henkilöitä on pidätetty ja Iran on syyttänyt EU-maita levottomuuksien lietsomisesta.

Ulkoministeri Alexander Stubb toteaa Suomen tuomitsevan voimakkaasti viranomaisten väkivallanteot. Ministeri Stubb vetoaa tilanteen rauhanomaisen ratkaisun sekä sanan- ja mielipiteenvapauden toteuttamisen puolesta.

Hän lisäksi kehottaa Irania vapauttamaan vangitut oppositiojohtajat ja laskemaan presidentinvaalien äänet uudelleen vaalitulosta kohtaan maassa esitettyjen epäilysten selvittämiseksi.

EU:n puheenjohtajamaa Tshekki kehotti eilen kaikkia unionimaita kutsumaan Iranin lähettiläät kuultaviksi. EU on huolissaan vaalien synnyttämistä väkivaltaisuuksista, jotka ovat jatkuneet toista viikkoa.

Suomen lisäksi ainakin Ruotsi on jo noudattanut kehotusta.

(MTV3)

STUBB TUOMITSEE IRANIN VÄKIVALLAN

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.