Mainos

Suomi voi lähettää EU:n Kongo-operaatioon esikuntaupseereita

Suomalaisten täsmällistä määrää ei ole lyöty lukkoon, mutta kyse on joka tapauksessa vain muutamasta henkilöstä.

Suomi varautuu tarvittaessa lähettämään muutamia esikuntaupseereita EU:n rauhanturvaoperaatioon Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Varsinaiset päätökset asiasta tehdään vasta myöhemmin keväällä, koska operaation suunnittelu on EU:ssakin vielä kesken.

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (utva) käsitteli asiaa tänään.

Yksikön päällikkö Kimmo Lähdevirta ulkoasianministeriöstä kertoi, että suomalaisia olisi tarkoitus sijoittaa sekä Saksan Potsdamissa sijaitsevaan operaatioesikuntaan että joukon esikuntaan Kinshasaan. Suomalaisten täsmällistä määrää on aikaista arvioida, mutta kyse on joka tapauksessa vain muutamasta henkilöstä.

YK on pyytänyt EU:lta tukea Kongon vaalien ajaksi. EU:ssa operaation valmistelut pyritään saamaan valmiiksi huhtikuun aikana, mutta varsinainen päätös sen käynnistämisestä saattaa jäädä toukokuulle. Lisäksi odotetaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa asiasta.

YK:lla on verisestä sisällissodasta toipuvassa Kongossa noin 17 000 rauhanturvaajaa. EU:sta oltaisiin näillä näkymin lähettämässä 1 000 - 1 500 sotilasta, joista suurin osa olisi korkeassa valmiudessa Euroopassa.

Kongon vaalit ovat ensimmäiset yli 40 vuoteen. Niiden ensimmäinen kierros on tarkoitus järjestää kesäkuussa. Maassa toimii jo ennestään kaksi EU-johtoista siviilioperaatiota, turvallisuussektoria kehittävä EUSEC ja poliisitoimintaa tukeva EUPOL.

Utva käsitteli tänään myös Suomen vastausta EU:n voimavaratavoitekyselyyn. Kysely liittyy EU:n pyrkimykseen parantaa omaa kriisinhallintakykyään vuonna 2004 hyväksytyn yleistavoitteen mukaisesti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.