Mainos

Suomi yhä suositumpi turistimaa

Linnanmäki oli viime vuoden suosituin matkailukohde. Suomen maine matkailumaana painottuu nykyisin luonnon lisäksi myös kulttuuriin.

Suomessa vierailleiden ulkomaisten matkailijoiden määrä ylitti viime vuonna ensimmäisen kerran viiden miljoonan rajan.

Eniten matkustajia tuli edellisten vuosien tapaan Venäjältä ja Ruotsista, kertoo Matkailun edistämiskeskuksen tilasto. Suhteessa eniten kasvua oli virolaisten, norjalaisten, ranskalaisten ja amerikkalaisten turistien määrässä.

Matkustuskuukausista vilkkaimpia olivat heinä- ja elokuu, hiljaisin helmikuu. Keski-iältään ulkomaiset matkailijat olivat 42-vuotiaita.

Valtaosa turisteista suuntaa yhä joko Helsinkiin tai vaihtoehtoisesti Lappiin. Suurimmat yksittäiset matkailukohteet Suomessa olivat viime vuonna Linnanmäen huvipuisto, Särkänniemen elämyspuisto ja Suomenlinna. Jos Keskisten kyläkauppa Tuurissa katsotaan matkailukohteeksi on se selkeästi suurin kohde.

Suomen imago monipuolistunut

Tutkimuspäällikkö Tom Ylkänen Matkailun edistamiskeskuksesta kertoo, että Suomi on viime vuosina onnistunut monipuolistamaan mainettaan matkailukohteena.

- Suomen imago on toki kovin luontopainotteinen, mutta nyttemmin on tullut uusia elementtejä lisää. Maailmalle näkyy esimerkiksi suomalainen kevyt- ja pop-musiikki. Uskoisin, että Suomen imago on kyllä monipuolistunut. Tämä näkyy myös markkinoinnissa, kun pyritään tuomaan esille muitakin aspekteja kuin luonto, Ylkänen sanoo.

Yksittäisistä kohteista eniten ulkomaalaisia kiinnostivat kirkot, joiden kävijöistä noin 64 prosenttia on ulkomaalaisia. Suurin osa tutustuu Temppeliaukion kirkkoon, Uspenskin katedraaliin sekä Helsingin, Turun ja Porvoon tuomiokirkkoihin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.