Mainos

Supersuloinen karhuemon imetysvideo hellyttää – ”Maiskutus kuului karhukojulle asti”

Kainuulaisen eräkeskuksen työntekijä ja hänen asiakkaansa saivat ihailla toissa yönä harvinaista näkyä: karhuemo imetti poikastaan karhujen ruokintapaikalla.

Karhu näyttäytyy ihmisen silmiin harvoin niin hellyttävänä kuin huolehtiessaan pennuistaan. Kainuulaisen Martinselkosen eräkeskuksen myynnistä ja markkinoinnista vastaava Riina Nilsson-Määttä sai todistaa toissa yönä karhuemon ja sen pennun kaikkein intiimeintä hetkeä.

– Olin lauantai-iltana tyttäreni ja 2 asiakkaan kanssa meidän piilokojullamme kuvaamassa uutta markkinointimateriaalia. Ruokintapaikallamme kävi illan mittaan aika montakin äitikarhua pentuineen. Yksi emoista alkoi sitten imettää pentuaan. Kuului sellainen maiskuttava ääni, kun pentu rupesi hamuamaan maitoa äidin tissistä, ja osasin sen ansiosta tsuumata kameran karhuihin, Nisson-Määttä kertoo.

Muut lauantai-iltana Kainuun Pirttivaaran turistikojulla käyneet karhut olivat Nisson-Määtälle jo tuttuja, mutta kyseinen imettäjäkarhu oli siellä ensimmäistä kertaa.

Karhunpennut ahmivat koiranruokaa

Piilokojulle karhuja houkuttelee ilmainen ateria.

– Useimmat karhut ovat varmasti tietoisia siitä, että piilokojussa on ihmisiä. Toiset karhut ovat aika säikkyjä, mutta toiset ovat niin ruuan perään, että kun ne huomaavat, että niille ei koidu paikalla mitään vaaraa, ne pysyvät syömässä, Nilsson-Määttä tietää.

Karhuille on tarjolla ruokintapaikalla kalan perkuujätteitä ja koiran nappuloita. Koiranruoka maistuu etenkin pikkukarhuille.

”Karhunpentua tekisi mieli mennä halaamaan”

Helsingistä kotoisin oleva Nilsson-Määttä on kohdannut 10 Kainuun vuotensa aikana karhuja lukemattomia kertoja. Koskaan karhua ei ole tarvinnut pelätä.

– Ensimmäinen karhukohtaaminen oli iloisella tavalla jännittävä tilanne. Kohtaamiset ovat yleensäkin sellaisia suloisia ja ihania. Oikeastaan aina ihan hämmästyn, miten suloisia pienet karhunpennut ovat. Niitä tekisi mieli halata ja mennä rutistamaan. Mutta sehän nyt ei varmaan ihan sovi, Nilsson-Määttä naurahtaa.

"Karhua ei tarvitse pelätä"

Karhuhavainnot ovat herättäneet kuluneen viikon aikana pelkoa Haminassa. Nilsson-Määttä ymmärtää ihmisen pelon.

– Karhun läheisyys pelottaa äkkiseltään varmasti niitä, jotka eivät ole olleet karhujen kanssa paljon tekemisissä. Ja totta kai karhua pitääkin kunnioittaa ja väistää, jos sen kanssa samalle mättäälle joutuu. Mutta kun osaa toimia oikein, eivät ne ole missään nimessä pelottavia eläimiä.

Nisson-Määttä kertoo, että toiset karhut säikähtävät pelkästään kovaa ääntä tai huutoa. Kaikki eivät kuitenkaan lähde ääniä karkuun.

– Jos karhu tuntee olonsa uhatuksi ja alkaa lähestyä ihmistä, maahan meno on varmasti paras vaihtoehto, jos ei pysty pakittamaan pois tilanteesta. Mutta kyllä karhu väistää, jos sillä on siihen mahdollisuus. Ainakaan täällä karhu ei ole koskaan lähtenyt tulemaan päälle.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.