Mainos

Supo joutuu selvittämään arvionsa USA:n valvontaohjelmasta

Tietosuojavaltuutettu haluaa tietää, mihin Supo perustaa arvionsa Yhdysvaltojen valvontaohjelman lainmukaisuudesta.

Yhdysvallat kertoi eilen, että myös Suomessa toimii valvontaohjelma, jonka tarkoituksena on havaita epäilyttävä toiminta maan suurlähetystön ympärillä.

Lähetystön mukaan yksikkö toimii Suomen lakien mukaan. Supo ennätti kertomaan illalla, ettei se ole havainnut Yhdysvaltojen toiminnassa laittomuuksia.

Tietosuojavaltuutettu on pyytänyt Supoa selvittämään, otettiinko henkilötietojen suoja huomioon laillisuuden arvioinnissa.

Yhdysvallat on luvannut vastata Suomen hallitukselle kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin valvontaohjelmasta. Sisäministeri Anne Holmlund sanoo, että lähtökohtaisesti kyse on kuitenkin turvallisuusviranomaisten välisistä asioista.

- Lähetystöillä on erilaisia turvallisuustarpeita. Suomessa pitää tietysti toimia Suomen lain mukaan. Olen saanut Supolta selvitystä, ja se tulee lähettämään sellaisen kaikille valtioneuvoston jäsenille. Käsitykseni mukaan mitään sellaista ei ole tiedossa, mikä olisi vastoin lakia, Holmlund sanoi.

Yhdysvaltojen tarkkailuohjelmista on kohuttu Pohjoismaissa viime viikkoina. Esimerkiksi Ruotsissa on aloitettu esitutkinta Tukholman-suurlähetystön harjoittamasta valvonnasta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.