Mainos

Suru täytti Pattijoen kirkon – koulukaverit muistivat tulipalossa kuolleita lapsia hartaudessa

Pattijoen kirkon suntio, seurakuntamestari Tanja Merikanto huokaa syvään. Takana on raskas päivä, joka päättyi tulipalossa kuolleiden kahden lapsen muistolle järjestettyyn suruhartauteen.

– Vaikea sanoa, hyvin surullinen, Merikanto kuvaa tunnelmaa suruhartaudessa.

Rivitalopalossa kuolivat 6- ja 10-vuotiaat lapset. Poliisin mukaan perheen isä ja yksi lapsi pelastautuivat palavasta asunnosta. Suruhartaudessa oli Merikannon mukaan paikalla noin 70 ihmistä, suuri osa kuolleiden lasten koulukavereita, kavereiden vanhempia ja muita tuttavia.

Merikannon mukaan varsinainen suruhartaus alkoi iltakuudelta ja kesti puolisen tuntia. Kirkon ovet olivat auki iltakahdeksaan hiljentymistä ja surutyötä varten.

– Nuorisotyöntekijät ja pappi olivat jo aamusta koululla. Muuten olemme pyrkineet viestittämään kuntalaisille tietoa tapahtuneesta, Merikanto kertoo.

Nelihuoneistoinen rivitalo tuhoutui kokonaan. Poliisi ja paloviranomaiset selvittävät palon syttymissyytä. Onnettomuustutkintakeskus päättää aamulla, aloittaako se kattavamman tutkinnan tulipalosta.

Merikanto ei vielä osannut sanoa, miten kirkko aikoo mahdollisesti tukea suuren menetyksen kokenutta perhettä.

– Kappalainen tulee huomenna vapaapäivältään, hoitanut tänään puhelimella asioita. Varmasti huomenna rupeaa sitten selviämään.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.