Mainos

Susi raateli kahta koiraa Joensuussa

Poliisi kertoo suden hyökänneen kahden koiran kimppuun Joensuussa tiistai-iltana.

Susi oli käynyt kahden harmaanorjanhirvikoiran kimppuun Joensuun Öllölässä tiistai-iltana kello 23, kun koirat olivat olleet talon pihalla juoksulangassa.

Koirat olivat ensin alkaneet haukkua voimakkaasta, mutta jonkin ajan päästä haukku oli muuttunut rähinäksi ja ulinaksi, jolloin talon isäntä oli mennyt katsomaan rähäkän syytä.

Isäntä kertoi nähneensä suden koiriensa kimpussa, mutta susi oli juossut karkuun pellon yli metsään.

Koiria oli purtu kaulaan, eikä poliisilla ole tietoa niiden tilasta.

Susien pihavierailuja tutkitaan

Suomen riistakeskus kertoo, että se on kehittämässä hanketta, jossa kartoitetaan ihmisten pihapiirissä liikkuvia susia. Hanke toteutetaan Varsinais-Suomessa Pöytyän ja Oripään kuntien alueella sekä Pohjois-Savossa Sonkajärven, Rautavaaran ja Varpaisjärven riistanhoitoyhdistysten alueilla.

Hankkeessa etsitään keinoja puuttua susien pihavierailuihin yhteistyössä asukkaiden, poliisin ja riistahallinnon kesken.

Hankkeen aikana kansalaisten toivotaan ilmoittavan kaikki suurpetohavainnot paikalliselle petoyhdyshenkilölle, joka kirjaa havaintotiedot Tassu-suurpetotietojärjestelmään. Mikäli susihavainto on uhkaava tai muuten akuutti, ilmoitukset pyydetään tekemään suoraan hätäkeskukseen.

Pihavierailuksi kirjataan kaikki havainnot, joissa susi on käynyt alle 100 metrin päässä asutusta talosta tai eläintuotantolaitoksesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.