Mainos

Suuret ikäluokat eläkkeelle – professoriksi pääseminen helpottuu Aalto-yliopistossa

Aalto-yliopistossa ennakoidaan suurten ikäluokkien eläköitymistä ja palkataan 200 nuorta tutkijaa professorin urapolulle.

Tähän mennessä paikan on saanut 100 tutkijaa, jotka saavat aikanaan professorin viran. Mutta vain, jos he saavuttavat asetetut tavoitteet.

– Se on hieno tilaisuus nuorelle ihmiselle. Hänen ei tarvitse odottaa, että joku jää eläkkeelle vaan vakituisen viran saaminen on hänen omasta suoriutumisestaan kiinni, sanoo Aalto-yliopiston vararehtori Ilkka Niemelä.

Yksi urapolulle valituista on apulaisprofessori Hele Savin, joka kehittää kustannustehokkaampia materiaaleja aurinkopaneeleihin.

– Se on ihan reilu peli molemmille, että on selkeät tavoitteet. Jos me Aalto-yliopistona haluamme sinne huipulle, niin tällainen arviointi kuuluu ihan oleellisena osana prosessiin.

Käytännössä tavoitteiden saavuttaminen on samaa kuin muissakin yliopistoissa, tieteellisiä julkaisuja ja opetusta. Ero muihin on siinä, että urapolulle rekrytoitu tietää mahdollisuudestaan saada vakituisen viran. Niemelä pitää vanhaa järjestelmää henkisesti raskaana uraa luovalle tutkijalle.

– Aikaisemmassa järjestelmässä rekrytoitiin aika kokeneita henkilöitä suoraan vakinaiseen virkaan. Siinä pätevöityminen piti suorittaa omalla riskillä ilman tietoa siitä, tuleeko sopiva virka auki, pääseekö sitä hakemaan ja miten siinä haussa käy.

Aalto kiinnostaa Intiaa myöten

Aalto-yliopiston urapolku on moninkertaistanut hakijamäärät ja lisännyt yliopiston kansainvälistä mainetta. 70 prosenttia hakijoista on ulkomaalaisia ja läpi päässeistä vajaa kolmannes.

Intiassa ja Australiassa uraa luonut Vishal Singh haki ja pääsi Aalto-yliopiston urapolulle puoli vuotta sitten. Maailman toisella laidalla sijaitseva yliopisto veti puoleensa tutkijaa, jota kiinnostaa rakennusten elinkaari suunnittelupöydältä rakentamiseen ja kunnossapitoon.

– Aallon monitieteellisyys vetosi minuun, koska se on myös minun tutkimusfilosofiani, toteaa apulaisprofessori Singh.

Singh kehuu Aalto-yliopiston rauhallista ja ystävällistä ilmapiiriä.

– Ja se, että teollisuus suhtautuu tutkimukseen myönteisesti on myös hyvin käytännöllistä.

Nanoa ja atomikerroskasvatusta

Tänä vuonna urapolulle on määrä rekrytoida jälleen noin 40 uutta tutkijaa. Seula on tiukka. Lupaus vakituisesta virasta on niin kova, että pettymyksiä ei haluta. Urapolulle päässyt Savin odottaa, että tiukka haku luo laatua.

– Haluan työskennellä muiden hyvien professorien kanssa. Tämä on tapa taata se laatu.

Laatua ja tuloksia on jo saatukin. Savinin ryhmän onnistui ensimmäisenä maailmassa minimoimaan valon heijastusta kennoista.

– Eli meidän pitää yrittää imeä valoa niin paljon kuin mahdollista itse materiaaliin, että se pystytään ylipäätään muuttamaan sähköksi.

Heijastusta poistettiin huipputekniikalla.

– Käyttämällä tietynlaisia nanorakenteita siinä pinnassa. Ja sitten tarvitaan myös atomikerroskasvatuksella tehty pinnoite siihen päälle, hymyilee Savin.

Katso Leea Ollikaisen juttu:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.