Mainos

Suurimmat eläkkeet maksetaan miehille – yli 4000 euron eläkkeisiin yltävistä vain 20 prosenttia naisia

Naisten tulot ovat tuntuvasti miehiä pienemmät myös eläkkeensaajien keskuudessa. Viime vuonna vanhuuseläkkeelle siirtyneiden naisten keskimääräinen työeläke oli noin 500 euroa matalampi kuin miesten. Yli 4000 euron eläkkeitä saavista vain 20 prosenttia oli naisia.

Viime vuonna eläkkeelle jääneiden naisten keskimääräinen työeläke oli 1515 euroa kuukaudessa. Miehillä summa oli 2083 euroa, eli noin 500 euroa suurempi. Tiedot ilmenevät Eläketurvakeskuksen tänään julaksiemasta Suomen työeläkkeensaajat 2015 -tilastosta.

Sukupuolten väliset erot olivat erityisen suuria yli 4000 euron eläkkeille siirtyneiden ryhmässä, josta 80 prosenttia oli miehiä.

Tilastopäällikkö Tiina Palotie-Heino Eläketurvakeskuksesta kertoo, että tilanne on kuitenkin vähitellen muuttumassa.

– Vuonna 2010 eläkkeelle siirtyneistä ja yli 4000 euroa eläkettä saavista miesten osuus oli 85 prosenttia eli viisi prosenttia enemmän.

Kaikista viime vuonna eläkkeille jääneistä yli 4000 euron eläkkeeseen ylsi viisi prosenttia.

Eläkemenot kasvussa

Lakisääteisiä eläkkeitä maksettiin viime vuonna yhteensä 28,9 miljardia euroa. Niistä työeläkkeiden osuus oli 25,3 miljardia euroa.

Työeläkkeitä maksettiin yhteensä 827 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisvuonna. Syynä työeläkemenojen kasvuun on työeläkettä saavien määrän lisääntyminen ja eläkkeiden tason nousu.

Viime vuonna eläkkeelle jääneiden keskimääräinen työeläke oli 1797 euroa. Se on 300 euroa enemmän kuin vanhuuseläkkeensaajien työeläke keskimäärin (1486 euroa kuukaudessa).

Sekä naisten että miesten työeläke kasvoi edellisestä vuodesta. 

Lue kaikki tutkimuksen tilastot täältä

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.