Mainos

Suurin osa hevostuotteista tuhotaan

Suuri osa virheellisesti merkatuista hevosenlihatuotteista päätyy todennäköisesti hävitettäväksi, kertoo Evira.

Yksikönjohtaja Kyösti Siposen mukaan viranomaiset kuitenkin harkitsevat, onko joitain tuotteita mahdollista antaa tai lahjoittaa eteenpäin.

Esimerkiksi Poutun toimitusjohtaja Pekka Kosonen kertoo yhtiön saaneen paljon yhteydenottoja, joissa hevosenlihaa sisältäneitä tuotteita on pyydetty lahjoittamaan tai myymään edullisesti vähäosaisille. Osa yhtiön hevosenlihaa sisältävistä kebabtuotteista ehti vain varastoon, joten niiden kylmäketju ei ole katkennut.

– Jos saamme viranomaisilta luvan, olemme valmiita lahjoittamaan tuotteet jonnekin, Kosonen sanoo.

Siposen mukaan näiden tuotteiden osalta ratkaisu pitää tehdä viimeistään maanantaina, sillä tuotteiden viimeinen käyttöpäivä on maaliskuun ensimmäisellä viikolla. Kaupoista ja asiakkailta palautettavien tuotteiden kylmäketjujen varmistaminen on sen sijaan vaikeaa, joten ne todennäköisesti hävitetään.

Eviran mukaan tuotteet eivät ole vaarallisia terveydelle.

(MTV3 - STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.