Mainos

Suurlähettiläs: Klaanikuva nakersi Suomi-kuvaa USA:ssa - historiaa ja opetusta ylistetään

Yhdysvaltain-suurlähettilään mielestä Suomen klaanikuvasta huolimatta Suomen suurin imago-ongelma on tuntemattomuus.

Viime syksynä maailmalla levisi kuva Lahdesta, jossa valkoiseen klaaniasuun pukeutunut mies poseerasi vastaanottokeskuksen portilla. 

Suurlähettiläs Kirsti Kauppi sanoo, että kuva herätti Suomesta rasistisia mielikuvia mutta kovin kaunis käsitys ei välittynyt muistakaan Euroopan maista.

– Totta kai se vaikuttaa niihin, jotka ovat sen kuvan nähneet. Se saattoi olla joillekin ainoa mielikuva Suomesta. Täytyy kuitenkin suhteuttaa asiat. Laajemmassa Suomi-kuvassa tämä oli vain yksi tekijä, Kauppi arvioi.

– Ei muistakaan Euroopan maista pakolaiskriisin keskeltä kovin kaunis käsitys levinnyt. Yhdysvaltoihin välittyi viesti, että Eurooppa ei oikein onnistunut pakolaiskriisin hoitamisessa. Tämä on noussut tärkeäksi teemaksi presidentinvaaleissa. 

Kaupin mukaan Suomi on edelleen hyvin tuntematon maa amerikkalaisille. 

– Kaikkein tärkein ankkuri on pohjoismaisuus ja siihen liittyvät teemat. Eniten Suomesta esiin nousevat hyvin myönteiset teemat: laadukas opetus, tasa-arvo, ympäristöystävällisyys ja korkea teknologia. 

Suurlähettiläs asuu Washingtonissa, joka on Yhdysvaltain poliittinen keskus. Kauppi sanoo törmäävänsä siellä usein Suomen historian tuntemiseen. 

– Monesti kuulee Suomesta kerrottavan maana, joka selvisi sodan ja muiden suurten vaikeuksien kautta itsenäiseksi ja menestyväksi valtioksi. 

Kauppi sanoo, että Suomen tuntemusta kohensi hieman Bernie Sandersin presidentinvaalikampanja. Sanders kehui puheissaan pohjoismaista hyvinvointivaltion mallia.

– Hän käytti pohjoismaiden mallia esimerkkinä siitä, miten valtio voi tarjota turvaverkkoja kansalaisilleen. Tosin osa amerikkalaisista uskoo lujasti, että vastuu on yksilöllä ja valtion pitää pysyä kaukana hoiva-asioiden järjestelyistä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.