Mainos

Suurten puolueiden kannatus lähes tasoissa

Kolmen suurimman puolueen kannatus on tuoreen kyselyn mukaan lähes tasoissa.

Viiden suurimman puolueen TNS Gallupilla teettämän kannatusarvion mukaan kokoomusta ja SDP:tä äänestäisi nyt 22 prosenttia äänioikeutetuista. Keskustan kannatus on 21,6 prosenttia.

Eduskuntavaaleista eniten on heikentynyt keskustan kannatus. Kokoomus taas on lähes säilyttänyt kannatuksensa ja SDP hieman parantanut.

Hallituksen arvosana kohentunut

Hallitus on kohentanut yleisarvosanaansa selvästi viime syksystä.

TNS Gallupin tekemässä tutkimuksessa pääministeri Matti Vanhasen toiselle hallitukselle antaa hyvän arvosanan reilut 40 prosenttia väestöstä. Sama määrä antaa huonon arvosanan.

Hyvien arvosanojen osuus on kohonnut kuudella ja huonojen vähentynyt kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Parempia arvosanoja antavat nyt etenkin eläkeläiset ja ylemmät toimihenkilöt.

Enemmistö vastaajista kaipaa poliitikoilta enemmän tekoja köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämisessä sekä hintojen nousun ja rikollisuuden torjumisessa. Myös kunta- ja terveyspalvelut, työssä jaksaminen ja tuloerojen hillitseminen jäävät poliitikoilta vastaajien mielestä liian vähälle huomiolle.

Sen sijaan noin puolet vastaajista on sitä mieltä, että Nato-jäsenyyden vatvomiseen on tuhlattu liikaakin aikaa.

TNS Gallup haastatteli kannatusarviota varten puhelimitse reilua 2800 äänestysikäistä suomalaista. Politiikan mielikuvia ruoti noin puolta pienempi vastaajajoukko. Kummankin teettäjänä olivat viisi suurinta puoluetta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.