Mainos

Suurtulviin varauduttava myös Suomessa

Suomessakin on syytä varautua suurtulviin, katsoo maa- ja metsätalousministeriön työryhmä.

Vaikka Suomessa on toistaiseksi vältytty suurtulvilta, myös Suomessa on syytä varautua niihin, katsoo maa- ja metsätalousministeriön työryhmä.

Työryhmän mielestä nykyinen asutus on suojattava mahdollisuuksien mukaan tulvavahingoilta, jotka toistuvat keskimäärin kerran sadassa vuodessa. Tärkeät kohteet, kuten sairaalat, on suojattava tätäkin harvemmin esiintyviltä erittäin pahoilta tulvilta.

Suurtulvilta suojautuminen maksaisi ilman investointikustannuksia noin kuusi miljoonaa euroa. Pelkästään ympäristöhallinnossa tulvasuojelu veisi noin sadan henkilötyövuoden verran viranomaistyötä seuraavien 15 vuoden aikana.

Työryhmän ehdotusten toteutus on valtion, kuntien, vesistörakenteiden omistajien ja tulva-alueilla sijaitsevien toimintojen vastuulla.

Työryhmä on jättänyt ehdotuksensa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.