Mainos

SYL: Hyssälä lietsoo tarpeetonta ulkomaalaisvastaisuutta

Suomen ylioppilaskuntien liitto pitää sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälän kannanottoa ulkomaalaisista opiskelijosta Suomen oppilaitoksissa erikoisena. SYL:n mukaan Hyssälä on keskustalaisena ministerinä ollut itse luomassa korkeakoulujen kansainvälistymistä osana hallitusohjelmaa.

Tämän päivän Verkkoapilassa Hyssälä kysyy sitä, ottaako Suomi liikaa ulkomaalaisia opiskelijoita yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin. Hän on huolissaan siitä, että nämä opiskelupaikat olisivat pois suomalaisilta nuorilta ja että tämä edistäisi syrjäytymistä ja työttömyyttä heidän keskuudessaan. SYL:n mukaan Hyssälän näkemys on vahvasti ristiriidassa tämän kanssa.

Hyssälän näkemykset ristiriitaisia

Näkemys on ristiriidassa SYL:n mukaan myös ministeri Hyssälän viimeviikkoisen kommentin kanssa, kun hän nosti esiin huolen työvoimapulasta. Ensi vuonna työmarkkinoilta lähtee ensimmäistä kertaa enemmän ihmisiä kuin sinne siirtyy. Kansainvälisyysstrategia ja koulutettu ulkomaalainen työvoima on nähty yhtenä mahdollisuutena parantaa tilannetta.

- Suomalaisia syrjäytyneitä nuoria ei voi asettaa vastakkain ulkomaalaisten opiskelijoiden kanssa. Syrjäytymisen tiedetään olevan kytköksissä peruskoulumenestykseen ja lapsuuden sosiaaliseen kokemukseen. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret eivät muutenkaan kilpailisi korkeakoulupaikoista ulkomaalaisten kanssa", muistuttaa Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Jussi Rauvola.

- Olisikin tärkeää pohtia sosiaali- ja terveysministerin kanssa keinoja ehkäistä syrjäytymistä jo peruskoulussa tarpeettoman ulkomaalaisvastaisuuden lietsomisen sijaan, huomauttaa Rauvola.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.