Mainos

Syntyvyys romahtanut Pohjois-Suomessa

Syntyvyys on vähentynyt hitaasti maassamme. Pohjois-Suomessa syntyvyys on monissa kunnissa suorastaan romahtanut verrattuna koko Suomeen. Syynä alhaiseen syntyvyyteen ovat muuttoliike ja työttömyys. Syntyvyys ei ole noussut odotetusti edes Uudellamaalla, jonne on muuttanut paljon nuorta väestöä.

Viime vuonna Suomessa syntyi 900 lasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pohjois-Suomessa syntyvyys on muutamissa kunnissa romahtanut viidessä vuodessa jopa 30 prosenttia.

Parantaakseen alhaisia syntyvyyslukuja esim. Inarin kuntanjohto patistelee kuntalaisia lisääntymään. Viime vuonna Inariin syntyi 69 lasta, viisi vuotta sitten syntyvyys oli yli sata.

-Yksi syy varmasti on se työttönyys, mutta en usko että se on aivan ehdoton. Sillä kyllä ihmiset pärjäävät vaikka työtä ei olekaan, sanoo terveydenhoitaja Suoma Säärelä Pelkosenniemen kunnasta MTV3:n uutisille.

Myöskään Uudellamaalla, johon viime vuosina on muuttanut paljon nuorta synnytysikäistä väestöä, syntyvyys on ei ole noussut odotusten mukaisesti.

-Meidän kannattaa ilman muuta pitää kiinni perhepolitiikastamme ja järjestelmästä, jolla me tuemme lapsiperheitä. Varmasti siinä on petraamisen varaa, sillä on aivan selvästi havaittavissa, että kun perhepoliittisista tuista luistetaan, se näkyy selvästi syntyvyydessä. Tämä on Ruotsissa ollut havaittavissa, toteaa Väestöliiton dosentti Ismo Söderling.

Syntyvyyden ennustetaan vähenevän tasaisesti tulevina vuosikymmeninä. Kymmenen vuoden kuluttua ennustetaan syntyvän noin 1 000 ja kolmenkymmen vuoden kuluttua jo 6 000 lasta vähemmän kuin nyt.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.