Mainos

Syö näitä varoen Euroopan ulkopuolella

Euroopan ulkopuolella ja erityisesti kehittymättömissä maissa matkailevan kannattaa Eviran pääjohtaja Jaana Husu-Kallion mukaan suosia kuumennettuja ruokia ja pullottetua vettä.

– Vanhat neuvot pitävät paikkaansa. Jos syö tuoreita vihanneksia, ei voi tietää, millä niitä on huuhdeltu.

Veden puhtaudesta ei voi myöskään mennä takuuseen mehujen ja jääpalojen kohdalla. Maitotuotteiden nauttimisessa sen sijaan ei Husu-Kallion mukaan ole ongelmaa, jos maito on pastöroitu ja kylmäketju on kunnossa.

– Terve järki on hyvä matkaeväs. Matkustajille tyypillinen vitsaus turistiripuli johtuu usein juuri likaisesta vedestä, Husu-Kallio sanoo.

Likaisen veden epäillään olevan myös Saksan bakteerikurkkujen taustalla. Ulosteperäinen EHEC- bakteeri on saattanut päätyä kurkkuihin likaisesta kasteluvedestä. Varmuutta bakteerin alkuperästä ei vielä kuitenkaan ole.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.