Mainos

Syyslomaviikkojen pakettimatkoille on jäljellä enää hajapaikkoja: "Löhöloma ei enää pure"

Syysloma-ajalle edullisia äkkilähtöjä odotteleva saattaa päätyä jäämään koti-Suomeen.

Tjäreborgista ja Aurinkomatkoilta kerrotaan, että viikoille 42 ja 43 on jäljellä enää yksittäisiä hajapaikkoja. 

Finnmatkat omistavan TUI Nordicin mukaan paikkoja on jonkin verran jäljellä, mutta varauksia tehdään kiivaaseen tahtiin. 

Perinteisesti suosittuja kohteita ovat esimerkiksi Kreikka, Kanarian saaret ja Turkki.

Kaleva Travelin vapaa-ajanmatkojen johtaja Kai Paroma kertoo, että Turkin-matkojen kysyntää on vähentänyt maan poliittinen tilanne.  

Vaikka kohteet pysyvät pitkälti samoina vuodesta toiseen, matkatoimistojen mukaan toiveet loman sisällöstä ovat muuttuneet viime vuosina. Annina Metsola Aurinkomatkoilta kertoo, että aktiivilomien suosio on kasvanut ja esimerkiksi joogamatkat myytiin loppuun vauhdikkaasti. 

– Toki ranta ja lämpö ovat edelleen tosi tärkeitä ennen marraskuun räntäsateita, mutta yhä useampi arvostaa lisäpalveluita, hän huomauttaa. 

Kaleva Travelin Paroman mukaan trendi on yleinen, eli kyse ei ole pelkästään syyslomamuodista. 

– Löhöloma ei enää pure. 

Tjäreborgin markkinointipäällikkö Anu Koskinen sanoo, että yhä useammat vanhemmat vievät kouluikäiset lapset rantaloman sijaan kaupunkilomalle. Aiemmin kaupunkilomille lähtivät yleensä arkea pakenevat pariskunnat.

Koskinen uskoo, että vanhemmat haluavat näyttää lapsille esimerkiksi museoita ja muita kiinnostavia kohteita, kuten Lontoon lähettyvillä sijaitsevan Harry Potter -studion.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.