Mainos

Taajamaliikenne tarkkailuun Pohjois-Suomessa

Poliisi valvoo tällä viikolla tehostetusti tienkäyttäjien liikkumista Pohjois-Suomessa. Poliisi puuttuu erityisesti ylinopeuksiin sekä virheelliseen liikennevalokäyttäytymiseen ja suojatiellä liikkumiseen.

Tehovalvonnan avulla poliisi haluaa muistuttaa varsinkin autoilijoita kesän jälkeen muuttuvasta liikenneympäristöstä. Entistä suurempaa valppautta tarvitaan, kun pienet lapset astelevat koulutielle.

Poliisin mukaan turvallisuuteen on syytä kiinnittää huomiota erityisesti taajamissa, joissa sattuu yli puolet jalankulkijoiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.