Mainos

Täällä asuu eniten tulottomia – Katso oman asuinalueesi tilanne

Eniten tulottomia ruokakuntia on Helsingin Kontulassa. Kontulan asumisneuvoja Satu Ruotsalaisen mukaan kaupunginosa on ihan tavallinen asuinalue huonosta maineestaan huolimatta.

Klikkaa Suomen karttaa ja katso, millä postinumeroalueilla on eniten tulottomia Kelan asumistukea saavia perhekuntia.

Postinumeroalueen väri sitä tummempi, mitä useampi tuloton perhekunta alueella asuu.

Yleistä asumistukea maksettiin viime vuonna 742 miljoonaa euroa. Tukea sai vuoden lopussa 206 100 ruokakuntaa. Heistä 95 % asui vuokra-asunnossa. Yli puolet saajaruokakunnista oli yhden hengen vuokralla asuvia ruokakuntia.

Lähde: Kela 2014

– Alueen vuokrataso on muuta Helsinkiä matalampi. Tämän vuoksi Kontulaan muuttaa runsaasti pienituloisempia asukkaita, joiden alalla palkat ovat alhaiset. Täältä saa samalla rahalla enemmän neliöitä. 

– Pienituloisuus johtuu osin siitä, että kaikilla ei ole koulutusta tai sitä vastaavaa työtä. Kontulaan muuttaa myös ihmisiä keskikaupungilta tulojen pienennyttyä avioeron jälkeen. Täällä rahat riittävät myös silloin muuhun elämiseen.

Laaja asukaskunta 

Ruotsalaisen mukaan monet vuokra-asunnon hakijat merkitsevät hakupapereihin maksimivuokran ja se rajaa useimmat muut alueet pois.

– Kun asuntoja jaetaan, en kannata eri alueiden arvoistumista vaan asukaskunnan tulisi pysyä mahdollisimman laajana. Vuokrataloista pidetään hyvää huolta eikä niiden anneta rapistua.

–Tämän lisäksi alueiden asuntokanta tulisi olla laaja. Kontulassakin on kerrostalojen lisäksi vehreitä rivitalo-ja omakotitaloalueita, painottaa Ruotsalainen.

– Kontulaan muuttaa sankoin joukoin takaisin myös alueella syntyneitä. Täällä tykätään asua. 

Asumisneuvonta:

Joskus on tilanteita, jolloin asumiseen liittyvissä asioissa tarvitsee apua. Sellaisia voivat olla esimerkiksi kertyneet vuokravelat tai vaikeudet selviytyä asunnon hoidosta. Asuminen on osaltaan myös aina sosiaalista toimintaa, eikä yhteiselo naapurien kanssa aina suju kitkatta. Voi olla, että ongelmat ovat jo kärjistymässä häätötilanteeseen.

Asumisen ongelmatilanteisiin saa asumisneuvontaa Helsingin sosiaaliviraston ammattilaisilta, jotka toimivat yhteistyössä Hekan alueyhtiöiden kanssa. Asumisneuvonnan avulla voidaan tukea asukasta asumiseen liittyvissä ongelmissa ja löytää ratkaisuja tilanteeseen yhdessä asukkaan kanssa. Asumisneuvojat ovat koulutettuja ammattilaisia, jotka voivat perehtyvää asukkaan asumisongelmiin monipuolisesti ja yksilöllisesti.

Asumisneuvonta on asukkaalle maksutonta.

Lähde: Heka Kontula

Autan pulassa olevia

Ruotsalaisen mukaan hän on Kontulan asukkaiden palvelija.

– Asukasneuvojana teen yhteistyötä asukkaiden kanssa. Välillä olen rinnalla kulkija, mutta toisinaan keskustelen ja selvitän ongelmia.

–Tänäänkin olen menossa iäkkään rouvan luokse käymään katsomassa, kuinka hän pärjää kotonaan yksin. Naapurit tekivät ilmoituksen huolestuttuaan.

Ruotsalaisen mukaan asukasneuvojan yksi tärkeimmistä tehtävistä on häädön torjuminen.

– Joskus kirjeet jäävät avaamatta ja lopulta niitä on niin paljon, että asukas ei enää uskalla avata yhtäkään. Saamme tiedon isoista vuokrarästeistä, jolloin tarjoan ensin kirjeitse apuani vuokralaiselle.  

– Lähes poikkeuksetta asukkaat haluavat apuani, iloitsee Ruotsalainen.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.