Mainos

Tähdenlentoja vilisee alkuviikosta

Taivaalla saattaa sunnuntain ja maanantaina sekä maanantain ja tiistain välisinä öinä näkyä harvinaisen paljon tähdenlentoja.

Tähtitieteen yhdistys Ursa kertoo, että meneillään on Perseidien meteori- eli tähdenlentoparven aktiivisin vaihe. Kaikkein eniten tähdenlentoja vilisee ohi maanantaina puoli kymmenestä lähemmäs puolta yötä. Ursan mukaan parhaimmillaan tähdenlentoja voi nähdä jopa kuusikymmentä tunnissa.

Perseidit näkyvät joka vuosi. Tänä vuonna näkyvyyttä parantaa, että Kuun ei pitäisi haitata havaintoja.

Tähdenlennot aiheutuvat komeetasta irronneesta pölystä ja sorasta, joka osuu Maan ilmakehään, kuumenee ja hehkuu.

Tähdenlentoja voi nähdä tavallista enemmän vielä muutaman viikon ajan. Oulun pohjoispuolella yöt ovatkin alkuviikosta vielä turhan kirkkaita tähdenlentojen näkemiseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.