Mainos

Taidesäätiö menetti miljoonia Talvivaaraan

Gösta Serlachiuksen taidesäätiö on kirjannut mittavat tappiot Talvivaara-sijoituksestaan. 

Säätiölle on jäänyt merkitsemästään vaihtovelkakirjalainasta saatavia yhteensä 4,4 miljoonaa euroa.

Talous- ja hallintojohtaja Juha Roposen mukaan tappiolla ei ole merkitystä säätiön taloudelle. 

– Ikävä tapahtuma sinänsä, mutta sillä ei ole käytännön merkitystä. Se antoi hyvää tuottoa vielä vuonna 2013, mutta sitten se lopahti. 

Roposen mukaan kyseisen vaihtovelkakirjalainan osuus säätiön sijoitussalkussa on ollut vain 1-2 prosenttia. 

– Me olemme huomioineet sen kirjanpidossa jo viime vuonna. Se on putsattu pois. 

Säätiö ylläpitää kahta taidemuseota Mäntässä. Tehtailija Gösta Serlachius perusti säätiön 1930-luvulla ylläpitämään mittavaa taidekokoelmaansa.

Metalliliitolla yli miljoonan euron saatavat

Taidesäätiön lisäksi näppejään ovat jääneet nuolemaan sadat muut tahot, joukossa muun muassa ammattiliittoja. 

Esimerkiksi Metallityöväen Liitolla on saatavia sekä vaihto- että joukkovelkakirjalainoista. Niiden osalta summa nousee yli miljoonaan euroon. 

SAK:lla on puolestaan saneerauspapereiden mukaan saatavia velkakirjoista lähes 800 000 euroa.

Sekä Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, Metallityöväen Liitto että SAK ovat äänestäneet pörssiyhtiön saneeraussuunnitelman puolesta.

Lähes kaikki muutkin äänestykseen osallistuneet velkojat kannattivat ehdotettua saneerausohjelmaa, johon sisältyy mahdollisuus vaihtaa velkoja pörssiyhtiön osakkeiksi. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.