Mainos

Takseilla tuskin syytä juhlaan pikkujoulukaudella

Taksien pikkujoulukauden asiakasmäärien odotetaan laskevan edelleen. Vaisu taloustilanne ja irtisanomiset näyttävät vaimentaneen juhlimishaluja yrityksissä.

Helsingin Taksiautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Arto Marttinen odottaa viime vuotta hiljaisempaa pikkujoulukautta, eikä viime vuosikaan ollut vilkas. Oulun Aluetaksi Oy:n toimitusjohtaja Mauri Puolakanaho sanoo toivovansa, että viime vuoden lukemiin yllettäisiin. Pelkona kuitenkin on, että mitään "superpikkujoulukautta" ei ole tulossa.

Isoimpia pikkujouluruuhkia odotetaan marraskuun viimeisenä viikonloppuna, itsenäisyyspäivän tienoilla ja ehkä vielä joulukuun puolenvälin viikonloppuna. Helsingissä alkanutta yömetrokokeilua Marttinen pitää tervetulleena, koska kaikille ei takseja millään riittäisi.

Salakavalaa nousua toivotaan

Taksikysynnän muutosten uskotaan ennakoivan suuntaa, johon yleinen taloustilanne on menossa.

Helsingin Taksiautoilijoiden toiminnanjohtajan toiveet ensi vuoden suhteen eivät ole kovin korkealla.

- Kysyntä on ollut pienempää joka kuukausi viime vuoteen verrattuna, eikä se viime vuosikaan ollut hyvä, sanoo toiminnanjohtaja Arto Marttinen.

Myöskään Oulun taksikysynnässä ei näy merkkejä paremmasta.

- Mutta täytyy muistaa, että aikanaan 2008 kun oikein kunnolla mentiin taantumaan, niin sekin tuli ihan puun takaa. Toivotaan, että tämä nousukin lähtisi yhtä salakavalasti, sanoo Oulun Aluetaksin toimitusjohtaja Mauri Puolakanaho.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.