Mainos

Taksiala vastustaa uudistuksia – yksi ehdotuksista sai todella ristiriitaisen vastaanoton

Taksialaa edustavat tahot vastustivat lausunnoissaan laajasti liikennekaaren taksitoimintaa koskevia esityksiä, kertoo liikenne- ja viestintäministeriö tiedotteessa.

Eniten vastustusta taksialan edustajien lausunnoissa herätti ehdotus pienimuotoisen toiminnan sallimisesta ilman lupaa. Osa taksialaa edustavista kannatti kuitenkin sääntelyn laajaa purkamista. Muut lausunnonantajat joko kannattivat taksitoimintaa koskevia esityksiä tai eivät vastustaneet niitä. Lausuntoja liikennekaaren luonnokseen tuli yhteensä 242 kappaletta.

Liikennekaarella pyritään hallitusohjelman mukaisesti poistamaan liikennesektorilta uudenlaisten digitalisaatiota hyödyntävien palvelujen kehittämisen esteitä.

Enemmistö lausunnonantajista kannatti tavoitteita digitalisaation edistämisestä ja sääntelyn purkamisesta. Liikennekaarta pidettiin kunnianhimoisena ja uudistavana hankkeena. Muutamissa lausunnoissa toivottiin jopa luonnosta pidemmälle menevää sääntelyn vapauttamista.

"Pienimuotoinen toiminta kyseenalaista"

Liikennekaaressa ehdotetaan muun muassa pienimuotoisen kuljetustoiminnan sallimista ilman liikennelupaa. Tämä sai selkeästi ristiriitaisimman vastaanoton. Sitä sekä tuettiin että vastustettiin voimakkaasti. 

Vastustajat pelkäsivät, että pienimuotoinen toiminta loisi kahdet markkinat ja uhkaisi turvallisuutta ja laatua. Useissa lausunnoissa tällainen selkeä rajanveto ammattimaisen ja pienimuotoisen toiminnan nähtiin kuitenkin hyvänä ja sen nähtiin tuovan uusia mahdollisuuksia erityisesti haja-asutusalueiden palveluille ja uudenlaiselle työllistymiselle.

Harmaan talouden valvontaan toivottiin lisää keinoja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.