Mainos

Tällaisia ovat pelätyt uudistukset – katso lista

Hallitus on sopinut rakenteellisista uudistuksista. Hallitus tiedotti iltakymmeneltä ensi vuoden budjetista ja sen sisältämistä rakenteellisista uudistuksista.

Rakenteelliset uudistukset ovat hallituksen mukaan tarpeen, jotta 8 – 10 miljardin euron kestävyysvaje saataisiin kurotuksi umpeen.

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) oli jo ennakkoon varoittanut, että luvassa on "kovaa tekstiä".

Hänen mukaansa kestävyysvajetta kurotaan umpeen kaikilla niillä keinoilla, jotka lisäävät työntekoa, työhön osallistumista, työurien pidentämistä ja julkisten palvelujen tehostamista.

Porkkanaa ja patistusta

MTV3 Uutisten toimittaja Vesa Kallionpää tiivistää rakenneuudistukset seuraavasti: Kyseessä on erittäin laaja paketti.

– Suomen talous on saatava kestävälle uralle. Erityisen suuret paineet kohdistuvat kuntiin, joiden toimintaa tehostetaan ja tehtäviä karsitaan. Muun muassa pääkaupungille tehdään metropolihallinto., Kallionpää kertoo tiedotustilaisuudesta.

– Toinen iso kokonaisuus on työurat. Opiskelijoiden valmistumista pyritään vauhdittamaan muuttamalla opintotukea. Myös oppivelvollisuusikää nostetaan.

Varsinkin äitien työntekoa pyritään jouduttamaan kotihoidontuen muutoksilla.

– Kotiäitejä patistetaan töihin muuttamalla kotihoidontuki sellaiseksi, että se jaetaan kahtia isän ja äidin kesken. Maksimimäärä siis puolittuu äitien osalta. Subjektiivista päivähoito-oikeutta rajoitetaan myös, Kallionpää raportoi.

– Työttömille on luvassa porkkanaa - he voivat ansaita nelisensataa euroa kuussa ilman että se vaikuttaa asumistukeen negatiivisesti.

(MTV3)

Tällaisia uudistuksia hallitus kaavailee

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.