Mainos

Tallink-nujakka siirtyi Suomen poliisin tutkittavaksi

Henkilökunnan pahoinpitelyä koskevan tutkintapyynnön ohella ammattiliitto Seko on esittänyt Tallink-varustamon johdolle 16 500 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen.

Ruotsin poliisi on siirtänyt Tallink-varustamon johdon asiattoman käytöksen Silja Symphonylla Suomen poliisin tutkittavaksi. Suomessa poliisi selvittää nyt, onko aluksella tapahtunut rikos eli vaativatko nujakan kohteeksi lokakuussa joutuneet muutamat työntekijät rangaistuksia Tallinkin johdolle.

Jos työntekijät vaativat rangaistuksia, tapahtumapaikan eli Maarianhaminan poliisi ryhtyy varsinaisiin tutkimuksiin.

Merimiehiä edustavan ruotsalaisen Seko-ammattiliiton tutkintapyyntö laivahenkilökunnan pahoinpitelystä on nyt Vantaan poliisin pöydällä, kertoi Tukholman poliisi tänään.

Vantaan poliisilla hän tarkoitti Suomen keskusrikospoliisia KRP:tä. KRP:n tehtävänä on ohjata tutkinta Suomessa oikeaan paikkaan.

Rikosylikomisario Tero Haapala KRP:stä kertoi, että Suomessa tehdään nyt alkuselvityksiä. Siitä vastaa työntekijöiden kotipaikkakuntien poliisi. Haapalan mukaan selvittelyä tehdään muutamalla paikkakunnalla. Poliisitutkinta on edessä, jos työntekijät vaativat rangaistuksia.

- Kyse on niin lievistä rikoksista, että ne ovat asianomistajarikoksia, Haapala selvitti.

Seko jätti tutkintapyynnön Östermalmin poliisiasemalle Tukholmassa 5. joulukuuta.

- Kahta päivää myöhemmin asia on siirretty Suomeen poliisin tutkittavaksi, sanoi Tukholman poliisin tiedottaja Kjell Lindgren.

- Tutkintapyynnössä mainittu pahoinpitely on tapahtunut Silja Symphonylla eli rikospaikka on Suomi, Lindgren kertoi oltuaan yhteydessä Sekon puheenjohtajaan Janne Rude'niin.

Ammattiliitto Seko on lisäksi esittänyt Tallink-varustamon johdolle 16 500 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.