Mainos

Taloussanomat: Kreikka-sopimuksen salaaminen ainutlaatuista

Kreikan vakuussopimuksen salaaminen on ainutlaatuista Suomen historiassa, kertoo muun muassa poliittisen historian tutkijoita haastatellut Taloussanomat.

Salaamista on ollut ennenkin, mutta esimerkiksi verovarojen käyttö tekee Kreikan tapauksesta omanlaisensa.

– Tällaista vastaavaa ei löydy Suomen historiasta. Nythän käytetään verovaroja, ja valtiopäivät hyväksyvät tämän, sanoo Turun yliopiston poliittisen historian professori Timo Soikkanen Taloussanomissa.

Kiistan ytimessä on julkisuuslaki. Sen pääsääntönä on, että viranomaisasiakirjat ovat julkisia.

– Pitää aina erottaa julkinen ja yksityinen. Se, mikä syntyy julkisen viranomaisen toiminnasta, on aina lähtökohtaisesti julkista, korostaa Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Seppo Hentilä.

– Valtiovarainministeriön soisi noudattavan julkisuuslakia tässä Kreikka-sopimuksessa, Hentilä opastaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.