Mainos

Talvi ankaraa aikaa asunnottomille

Talvi on ankaraa aikaa asunnottomille. Kova pakkanen on patistanut vailla pysyvää asuntoa olevat etsimään itselleen lämpimämpiä tiloja. Suurin osa asunnottomista viettää ainakin yöt tuttavien luona tai muussa tilapäismajoituksessa.

Lauttasaaren venesatamassa piukat talvipakkaset ovat tänään häätäneet 85-vuotiaan Oivan hänen vajaan vuoden palvelleesta asunnostaan.

- Oiva on lähtenyt Pelastusarmeijan kotiin tässä vuoden vaihteessa. Hän on ollut siellä nyt kaks-kolme päivää, kertoo Timo Puikkonen.

Syyt ovat ilmeisesti selvät eli liian kylmä ilma ainakin?

- No kylmä ilma ja hänelle ei oo oikeen sopivaa asuntoo löytyny mistään, Puikkonen sanoo.

Suomen arviolta 10 000 asunnottomasta valtaosa elää pääkaupunkiseudulla. Kuntien arvioiden mukaan reilu vuosi sitten pääkaupunkiseudun 5800 asunnottomasta suurin osa oli helsinkiläisiä. Viime lokakuussa asunnottomien yönä Helsingin keskustassa asuneet Timo ja Aarokin ovat muuttaneet väliaikaisesti Tervalammen hoitokotiin. Teltta on tyhjillään.

Yökahvila Kalkkers avaa ovensa asunnottomille puolen yön aikaan.

- Otamme sisään sellaiset jotka pystyvät tajuamaan missä ovat. Sitten ovat poliisiviranomaiset, ambulanssit ja sos-päivytykset joita asunnottomat käyttävät hyväkseen, kertoo Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Juha Roiha.

Kalkkers on suunniteltu 25 asiakkaalle. Nyt siellä on ollut pahimmillaan 49 ihmistä yötä. Mutta moni ulkona asuva on etsiytynyt myös muun muassa rappukäytävän lämpimään.

- Ihan viimeinen tieto on, että nyt yleiset 25 centin vessat ovat aika miinoitettuja yöllä. Ei siellä vihreä valo pala vaan siellä palaa se varattu-valo, Roiha kertoo.

Helsingin Herttoniemessä on tarjolla 12-paikkainen asuntola ja viitisenkymmentä ensisuojapaikkaa. Viime yönä ensisuojassa nukkui nelisenkymmentä asunnotonta. Kaikkiaan Helsingissä on asunnottomille noin 950 asuntolapaikkaa, joista vajaa viidennes on tarkoitettu naisille.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 03.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.