Mainos

Talvi palaa pikaisesti - sitten kevään teko jatkuu

Sää kylmenee lähipäivinä niin etelässä kuin pohjoisessakin. Sää alkaa viilentyä suuressa osassa maata jo tulevana yönä.

– Lännessä ja etelässä lämpötila kohoaa huomenna päivällä vielä plussan puolelle. Ylihuomenna torstaina lämpötilat putoavat edelleen koko maassa, MTV:n meteorologi Aleksi Jokela ennustaa.

Pakkaset eivät tule etelään jäädäkseen.

– Talvi kiristää hieman otettaan väliaikaisesti. Torstaina pakkasen puolella käydään kuitenkin aivan eteläisimmässäkin Suomessa, Jokela kuvailee.

Lapissa pakkanen kiristyy kymmenen asteen molemmin puolin ja etelässä muutamaan asteeseen.

– Loppuviikolla lauhtuu uudestaan ja kevään teko jatkuu.

Helmikuun sää on ollut hyvin lauhaa. Jokelan mukaan harvinaisen lauha jakso on kestänyt kestänyt noin pari viikkoa.

– Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä pakkasta on ollut viimeksi 7.helmikuuta. Lapissa paukkupakkasia oli vielä tammi-helmikuun vaihteessa ja helmikuun alussa alkoi lauhtua.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.