Mainos

Talvivaara pyytää ministeriöltä apua aktivistien karkottamiseksi

Kaivosyhtiö Talvivaara pyytää sisäministeriöltä apua pitääkseen luvattomasti alueella liikkuvat aktivistit poissa. Yhtiö haluaa ministeriön antavan poliisilain mahdollistaman asetuksen liikkumisen ja oleskelun rajoittamiseksi alueellaan. Asetuksen myötä luvatta liikkuja voisi saada sakkorangaistuksen.

Helmikuussa Kainuun käräjäoikeus hylkäsi Talvivaaran alueelle toistuvasti tunkeutuneen aktivistin syytteet julkisrauhan rikkomisesta. Syynä oli, että laaja kaivosalue ei kuulu julkisrauhan piiriin.

Sisäministeriön ylitarkastaja Elina Setälä kertoo, että Talvivaaran osalta asia ratkaistaan loppuvuoden aikana samalla, kun poliisilain asetukset uudistuvat muutenkin.

Asetus ei ole harvinaisuus. Sillä on aiemmin suojattu muun muassa teollisuusalueita, joitain kaivosalueita, lentopaikkoja, vankila-alueita ja presidentin kesäasuntoa.

– Asetus voidaan antaa erittäin tärkeän omaisuuden tai toiminnan turvaamiseksi ja toisaalta ihmisten suojaamiseksi. Kyseessä voi olla joko kohteesta itsestään aiheutuva vaara tai kohteelle aiheutuva vaara, Setälä selittää.

Talvivaara: Tilanne on kestämätön

Talvivaarasta kerrotaan, että tavoitteena on vähentää luvattomia käyntejä sanktioiden avulla.

– Meillä on ihan oikeasti huoli alueella liikkuvien turvallisuudesta. Tänäkin vuonna meillä on ollut useita tällaisia tapauksia. Ymmärrämme kyllä mielenkiinnon, mutta kaivosalue ei ole leikkipaikka, kommentoi yhtiön viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen.

Nissisen mukaan alueella on lukuisia vaaroja, muun muassa räjäytykset, isot työkoneet, altaisiin liukastuminen ja louhosten jyrkät reunat.

Talvivaara on liittänyt hakemukseensa pitkän luettelon viime vuosien luvattomista vierailuista. Toisaalta listassa on lukuisia tapauksia, joissa henkilöitä on käynyt vain alueen rajoilla olevien puomien luona.

– Ei se ole tietenkään luvatonta käyntiä. Meillähän menee yleinen tie kaivospiirin läpi ja joitain metrejä tien reunasta alkaa kaivospiiri. Ei näihin ole tarkoitus puuttua, Nissinen selittää.

Aktivistien lisäksi porteilla tai alueella on vieraillut luvatta kaivoksesta muuten kiinnostuneita henkilöitä. Kirjattujen tapausten joukossa on myös muun muassa marjanpoimijoita, kalastajia, metsästäjiä ja matkailijoita.

Greenpeace syyttää salailusta

Alueella ilman yhtiön lupaa vierailleen ympäristöjärjestö Greenpeacen kampanjoitsija Matti Ikonen näkee hankkeen tavoitteena salailun.

– Kuulostaa siltä, että he ovat huolestuneita julkisen keskustelun jatkumisesta. Heillä on siellä sellaisia asioita, joita he eivät halua näyttää kenellekään.

Talvivaara painottaa sitä, että heillä on velvollisuus huolehtia sivullisten, myös aktivistien omasta turvallisuudesta.

– Se on tietysti ymmärrettävää. Sehän on vaarallista ainetta, mitä heillä esimerkiksi siellä altaissa on. He ovat itse päästäneet sitä vesistöihin. Yleisölle olisi nyt varmasti tärkeämpää se, että he saisivat jäteveden pidettyä alueellaan.

Hänen mukaansa Greenpeacen aktivistit huolehtivat omasta turvallisuudestaan esimerkiksi käyttämällä suojavarusteita vesinäytteitä ottaessaan.

Mahdolliset sakkorangaistukset eivät pelota aktivisteja.

- Emme ole nyt vähän aikaan käyneet siellä. Emme voi kuitenkaan sulkea silmiä, jos saastuttamista tapahtuu. Jonkun on pakko käydä siellä katsomassa ja hakemassa näytteitä. Paljon on ollut epäilyjä siitä, että viranomaiset eivät ehdi ja Talvivaara ei itse halua niitä ottaa, Ikonen sanoo.

Poimintoja hakemuksesta:

Talvivaara listaa liitteessään tapahtumia, joissa alueella tai sen puomeilla on käyty. Alla joitain poimintoja listasta.

26.7.2010

Työmaalla havaittu kaksi iäkkäämpää miespuolista kaivosturistia, olivat tulleet kuulemma "kahtomaan tätä suurta ihmettä". Opastettu miehet katsomaan suurta ihmettä kaivosalueen ulkopuolelle yleisen tien varteen.

20.4.2011

(Ryhmä uraanihanketta vastustavia aktivisteja kaivoksella.) Ryhmä halusi tietää, miksi alueella ei saisi oleskella, jos he eivät aiheuta vahinkoa. Perusteltu Talvivaaran turvanormeilla ja sillä, kuinka vaarallinen avolouhosalue voi olla paikkaa ja toimintatapoja tuntemattomalle. Ryhmä oli sitä mieltä, etteivät halua marttyyrikuolemaa kiviautojen alle jäämisen pelossa ja suostuivat poistumaan paikalta.

27.7.2012

Turistiautoja porteilla esim. Toyota Prius tai vastaava. Nainen ja mies+koira kipsisakka-altaan portilla. Vartija jututtamaan. Selvisi kyseessä olevan saksalainen pariskunta, joka ohikulkumatkalla pysähtyi kusettamaan koiraa.

13.10.2012

Ajoneuvo siirtyi tehdasalueen hiekoitetulle paikoitusalueelle ja siitä jalkautui neljä henkilöä kilpikonniksi pukeutuneina. Vartija soitti hätäkeskukseen alueelle tunkeutumisesta. Henkilöt kuvasivat kameralla ja videokameralla alueella. Henkilöt tulivat asioimaan kulkulupatoimistoon, kertoivat olevansa Kivijärven mutanttikilpikonnia.

13.11.2012

Havaittu tehdasalueen hiekkaparkin perällä kaksi epämääräistä kulkijaa. Käyty kyselemässä, millä asialla kulkijat ovat. Paikalla nuori mies ja nainen. Olivat kuulemma kuvaamassa musiikkivideota Nälkämaan laulusta. Naisella kainalossaan ksylofoni. Pyydetty poistumaan. Poistuivat autolla.

29.11.2012

Ilmoitus, että prosessialtaiden kohdalla tien toisella puolella auto parkissa ja auton luona kolme ihmistä reppuineen. Kyseli, onko vartijoilla tietoa, ketä ko. henkilöt ovat. ( ) Kaksi muuta henkilöä olivat näytteitä ottamassa Härkäpurosta Kaivosalueelta sekundääri 2 puolelta. Näytteiden ottajien henkilöllisyys tarkastettu.

6.1.2013

Venäläinen perhe tuli portille tiedustelemaan reittiä Helsinkiin. Opastettu Eniron karttapalvelun avulla heidät oikealle reitille.

29.1.2013

Tunkeutuja oli tunnistettu. Olivat keskustelleet "maailman pelastamisesta" ja hän oli kuvannut aluetta. Henkilö oli kertonut ottavansa kollegansa kanssa näytteitä Lumijärvestä ja lähteneet alueelta.

Twitter: @svuorikoski

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.