Mainos

Talvivaaran perustaja: Päästöt haittaavat vain kourallista ihmisiä

Talvivaaran kaivosyhtiön perustajan Pekka Perän mukaan yhtiön aiheuttamat sulfaattipäästöt vesistöissä vaikuttavat vain kouralliseen ihmisiä.

Hän myöntää, että yhtiö on liannut ympäristöä, mutta hänestä vahinko on ollut rajallinen ja mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Sulfaattipäästöjen on väitetty pilaavan kaivoksen lähialueiden järvivesiä.

Perän mukaan yhtiön aiheuttamat ympäristöongelmat ovat saaneet mediassa suhteettomat mittasuhteet.

Nykyisin yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimiva Perä myöntää, että alkuperäisissä sulfaattipäästöjä koskevissa arvioinneissa tehtiin virhe. Hänen mukaansa alkuperäisen arvion mukaisiin päästöihin ei yksinkertaisesti voida päästä.

Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan olemassa mitään näyttöä, että nyt laajemmille alueille levinneillä matalammilla sulfaattipitoisuuksilla olisi vakavia vaikutuksia luontoon.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.