Mainos

Tämä yllättävä asia kiinnosti murtovarasta Hyvinkäällä

Hyvinkääläisen Hautalan perheen kotiin murtauduttiin sillä välin, kun perhe oli kesämökillään. Murron huomasi ensimmäisenä perheen 18-vuotias tyttö, joka saapui kotiin ennen muita.

Sisälle päästyään tyttö hämmästeli kodissa ollutta sotkua. Lattialle oli heitelty tavaroita ja laatikoita levitelty ympäriinsä. Hän päätti soittaa äidilleen kysyäkseen, oliko talossa käynyt joku sillä välin, kun perhe oli poissa.

– Sanoin, että älä koske mihinkään, niin soitan poliisit. Arvasin heti mistä oli kyse, perheenäiti Sirpa Hautala totesi.

Sisälle tunkeuduttiin talon takaovesta. Poliisin mukaan jalanjäljet viittasivat yhteen tekijään.

Huonoa onnea Hautalan perheellä oli matkassa, sillä viime kesänä osa talon lukoista uusittiin, mutta juuri takaoveen oli jätetty vanha lukko.

– Ikkunan kaihtimet oli vedetty alas ja pengottu rauhassa paikkoja, Sirpa Hautala sanoi.

Talosta varastettiin kaikkea sellaista, mikä on helppo kantaa pois. Matkaan lähtivät muun muassa hopealusikoiden lisäksi koruja, rahaa sekä kannettava tietokone.

– Tyttö pääsi keväällä ylioppilaaksi ja kaikki hänen lahjat oli viety. Samoin vietiin myös toisen tytön rippilahjat.

Tämän lisäksi talosta varastettiin myös jotain sellaista, minkä ei luulisi murtovarasta ensimmäisenä kiinnostavan.

– Keittiön pöydällä oli viinipullo, joka vietiin myös, Hautala totesi nauraen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.