Mainos

Tämän takia viikonloppuna narahti runsaasti rattijuoppoja

Viikonlopun aikana poliisin haaviin jäi tavallista enemmän rattijuoppoja. Syynä korkeampiin kiinnijäämislukuihin on ollut poliisin tehostettu tieliikennevalvonta.

Liikkuvan poliisin tiedottaja, ylikonstaapeli Jussi Pohjonen kertoo poliisin tehneen viikonlopun ajan yhteistyötä Helsingin yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Yhteistyö on osa joka syksy ja kevät tapahtuvaa rattijuoppojen esiintyvyyttä kartoittavaa R-tutkimusta.

– Suurin syy lukuisiin kiinniottoihin liittyy tehovalvontaan. Humalassa ajaminen on ikään kuin piilorikollisuutta, ja tehostetun valvonnan seurauksena rattijuoppoja jää totta kai enemmän kiinni, Pohjonen kertoo.

Hyvä sää myös osasyyllinen

Suomalaiset saivat nauttia vielä viikonloppuna lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Pohjonen vahvistaa myös säätilan vaikuttavan rattijuoppojen määrään.

– Ihmisten alkoholinkulutus kasvaa hyvällä säällä. Hyvä ilma pistää monet liikekannalle, ja useat ovat esimerkiksi lähteneet ajamaan humalassa mökiltä kohti terassia.

Katso Hannu Alstan juttu (Seitsemän uutiset 5.9.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.