Mainos

Tampere-Pirkkalan kentän naapuriin kaavaillaan logistiikkakeskusta

Keskukselle kaavailtu paikka sijaitsee pääradan ja kolmostien välittömässä läheisyydessä vajaan kymmenen kilometrin päässä Tampere-Pirkkalan lentoasemasta

Tampereen seudun logistiikkahankkeet pitäisi Pirkanmaan liiton mielestä keskittää yhteen paikkaan, Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskukseen. Keskukselle on löytynyt tontti Pirkkalasta Tampereen Sarankulman kaupunginosan eteläpuolelta.

Kaavailtu paikka on pääradan ja kolmostien välittömässä läheisyydessä vajaan kymmenen kilometrin päässä Tampere-Pirkkalan lentoasemasta. Lentokentän melualueella sijaitseva metsäseutu on aikaisemmin ollut esillä seudullisen jätevedenpuhdistamon mahdollisena sijoituspaikkana.

Maakuntaliitto on teettänyt esiselvityksen, jossa on tutkittu kuutta logistiikkakeskuksen sijoituspaikkaa. Tampereen ja Pirkkalan rajalla sijaitseva alue osoittautui selvityksessä parhaaksi.

Maakuntaliiton visioima valtakunnallinen logistiikkakeskus tarvitsisi alkuvaiheessa maata noin 50 hehtaaria ja myöhemmin ehkä jopa 300 hehtaaria. Teiden ja kunnallistekniikan rakentamisen alueelle vaatisi aluksi noin 22 miljoonan euron investoinnit. Hankkeen aloittaminen olisi mahdollista ensi vuosikymmenellä.

Tampere-Pirkkalan logistiikkakeskus sijoittuisi liikenteen solmukohtaan myös tulevaisuuden väyläratkaisuissa. Lempäälän ja Pirkkalan välille suunniteltu kolmostien uusi linjaus kulkisi keskuksen vierestä. Tampereen keskustan tuntumassa sijaitseva suuri ratapiha olisi myös mahdollista siirtää logistiikkakeskuksen alueelle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.