Mainos

Tänä juhannuksena ei kannata kadehtia ruotsalaisia – ainakaan sään takia

Juhannuksena on monin paikoin hellettä. Lämmin saa jatkaa juhannuspäivänä matkaansa kohti pohjoista.Länteen saapuu kuitenkin sadekuuroja.

– Viikonlopun aikana sadekuurot jatkavat matkaa kohti itää, kertoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Suomessa sateiden suhteen tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi tuuri kuin Ruotsissa tai Norjassa. Naapurimaissa sateita nimittäin tulee Suomeen verrattuna solkenaan.

Juhannuspäivän aamuna lämpötilat Suomessa alkavat kohota varsin nopeasti.

– Aurinko paistaa oikeastaan lähes koko maassa, joskin länteen on saapunut joitakin sadekuuroja ja ukkonenkin voi siellä paikoin jyrähdellä.

Aurinkoisilla alueilla hellelukemiin ylletään monin paikoin, sateisilla alueilla jäädään parinkymmenen asteen tuntumaan.

Tuuli viilentää kuitenkin myös aurinkoisten alueiden lukemia.

– Tuskaisen kuumaa ei ole etelässäkään.

Myös sunnuntaina hellelukemia voi esiintyä monin paikoin, etenkin lännessä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.