Mainos

Tänä vuonna komein rapusaalis 100 vuoteen

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan tulevan rapukauden saalis kasvaa reilusti edellisistä vuosista. Kaksi vuotta sitten saaliiksi saatiin lähes 7 miljoonaa rapua. Rapukaudella 2008 saalis voisi kantojen vahvuuden perusteella olla lähemmäs kymmenen miljoonaa rapua.

Viimeksi saaliit ovat olleet tällä tasolla yli sata vuotta sitten. Hurjan kasvun syy on täpläravun menestyminen rapuruton autioina pitämissä vesissä. Myös jokirapusaalis kasvaa tehostetun hoidon takia. Lauhat syksyt ovat suosineet rapujen poikastuotantoa. Täpläravun lisääntyminen on onnistunut hyvin, vaikka se on jokirapuakin herkempi kylmille syksyille ja alkutalville

Viime vuonna täpläravuista esiintyi paikoin ylituotantoa, ja jotkut ravustajat lopettivat pyynnin menekkiongelmien vuoksi.

Vaikka ravustajat laskivat hintojaan, jäivät ravut silti myymättä. Raputarjonta keskittyy Etelä-Suomeen, eivätkä kysyntä ja tarjonta kohtaa pohjoisessa.

Vahvistuva täplärapu laskee hintoja

Tutkimuslaitoksen arvion mukaan rapukannat säilyvät vahvoina myös lähivuosina. Täplärapu tulee RKTL:n ohjelmapäällikön Markku Pursiaisen mukaan leviämään Suomen vesistöissä nykyistä laajemmalle.

Etenkin täplärapukannan vahvistuminen tulee näkymään kuluttajahinnoissa. Rapujen hinta on Suomessa perinteisesti määräytynyt jokirapujen hinnan mukaan.

- Jokirapu varmasti säilyttää arvonsa. Valistunut arvaus on, että täplärapujen hinta eriytyy jokiravuista, Pursiainen arvelee.

Viileä sää on pitänyt rapujen hinnan ylhäällä, mutta ravustuskauden käynnistyessä ravuilla pääsee herkuttelemaan alkukesää edullisemmin.

Ravustuskausi alkaa ensi maanantaina 21. heinäkuuta kello 12 ja kestää lokakuun loppuun asti. Etelässä jokirapusaaliit ovat parhaimmillaan kauden alettua heinä-elokuun vaihteessa, pohjoisessa hieman myöhemmin.

Täplärapuja saadaan parhaiten vasta ensi kuun lopulla ja runsaasti vielä syyskuussakin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.