Mainos

Tänään jyrisee raju ukkonen, sadevaroitus voimassa – seuraa tutkasta

Voimakkaat ukkoset jyrisevät tänään maan etelä- ja keskiosassa. Sadekertymät voivat olla paikoin kymmeniä millimetrejä.

Kovia sade- ja ukkoskuuroja tulee tänään yleisesti maan etelä- ja keskiosassa. Päivästä odotetaan kesän toistaiseksi kovinta ukkospäivää.

– Mahdollista on, että päivän aikana havaitaan jopa yli 10 000 maasalamaa. Rajuimpia kuuroja ennustetaan maan keskiosaan. Etelärannikko säästyy todennäköisesti voimakkaimmilta ukkosilta, sanoo MTV3:n meteorologi Markus Mäntykannas.

Sateet kulkevat kaakosta kohti luodetta ja ovat hidasliikkeisiä ja paikoin rankkoja. Ilmatieteen laitos on antanut ukkosvaroituksen lisäksi myös sadevaroituksen.

– Joillain alueilla vettä voi tulla jopa 50 millimetriä. Taajamatulvat ovat mahdollisia. Salamat voivat puolestaan sytyttää tulipaloja, sanoo Markus Mäntykannas.

Ennen ukkoskuuroja tuuli voi paikoin voimistua rajusti, etenkin sisämaassa voimakkaat ukkospuuskat ovat mahdollisia.

Iltapäivällä sää poutaantuu jo lounaassa. Maan keskiosassa ukkosia tulee iltaan asti.

Lämpötilat kipuavat idässä paikoin 30 asteen tienoille ennen ukkosia. Sateessa lämpötilat voivat laskea alle 20 asteeseen.

Perjantaina ukkostaa eniten Pohjois-Karjalasta kohti Pohjois-Pohjanmaata ulottuvalla vyöhykkeellä.

Seuraa sateiden etenemistä MTV3:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet ja merisää.

Katso lähipäivien alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.