Mainos

Turvapaikkana Suomi -pakolaisilta – moni kieltäytyi tulemasta pelon vuoksi

Keskustelu pakolaisuuden ympärillä on käynyt niin kuumana, etteivät kaikki MTV:n Turvapaikkana Suomi -keskusteluiltaan vieraiksi pyydetyt ole uskaltaneet osallistua.

Eräs ohjelmaan kysytty kertoi pelkäävänsä, että hänen talonsa poltetaan.

– Osa vieraaksi kysymistämme henkilöistä on kieltäytynyt, koska pelkää raivoa, illan tuottaja Asta Kujala toteaa.

Suora kaksituntinen keskusteluohjelma nähdään MTV3-kanavalla kello 20-22.

Ohjelman juontajia Jaakko Loikkasta ja Aino Huilajaa ei pelota. Loikkanen luottaa siihen, että kun kaikkia vieraita kohtelee tasapuolisesti riippumatta siitä, mitä mieltä he ovat, katsojat osaavat sitä arvostaa.

– Kaikenlaiseen palautteeseenkin on tottunut, mutta kyllä tämä on varmasti yksi haastavimmista työtehtävistä, joita minulla on ollut, Loikkanen pohtii.

Juontajat ovat yhtä mieltä siitä, että juuri keskustelun kuumentumisen ja aiheen haastavuuden vuoksi ohjelma on tärkeää tehdä.

– Olin viime viikolla käymässä Unkarissa Budapestissä. Siellä kävi selväksi, että tämä ei todellakaan tule menemään ohi Euroopassa eikä Suomessa, Huilaja kertoo.

– Siksi tästä on todella tärkeää keskustella, vaikka aihe onkin tunteita kuumentava.

Kaikki äänet kuuluviin

Huilaja ja Loikkanen kertovat pyrkivänsä viemään keskustelua eteen päin niin, että kaikkia osapuolia kuullaan tasapuolisesti.

Huilaja toivoo, että ihmiset pyrkisivät ymmärtämään myös toisen osapuolen näkemyksen, ja ettei illan aikana jumituttaisi omiin, tuttuihin poteroihin.

– Toivoisin, että asioita pystyttäisiin viemään eteen päin, vaikka tässä on ihmisiä, jotka ovat täysin eri mieltä asiasta, hän pohtii.

– Pääasia on se, että keskustelu pysyy ihmisarvoisena ja asiallisena, Loikkanen lisää.

MTV Uutiset järjestää keskiviikkona 9. syyskuuta suuren pakolaispäivän, joka huipentuu suoraan tv-lähetykseen kello 20-22 MTV3-kanavalla. ”Turvapaikkana Suomi - pakolaiskeskustelu MTV:llä” kokoaa yhteen asiantuntijat, päättäjät sekä kansalaiset keskustelemaan muun muassa pakolaiskriisin tuomista kustannuksista, peloista sekä erilaisista tavoista auttaa hädässä olevia. Osallistu keskusteluun #turvapaikka.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.