Mainos

Liikkeellä runsaita sateita – katso sadetutkasta, missä sataa eniten

Osassa Keski- ja Pohjois-Suomea tulee tänään runsaita sateita.

Päivä on sateinen ja kolea maan keskiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella.

– Eniten sataa Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Sademäärät voivat olla päivän aikana 10-20 millimetriä. Koillistuuli on puuskaista maa-alueilla ja Pohjanlahdella voi olla myrskyisiä puuskia. Sateessa lämpötilat jäävät kymmenen asteen tienoille, jopa sen alapuolelle, toteaa MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Muualla maassa sadekuurot ovat mahdollisia. Etelässä ja osassa Lappia paistaa välillä myös aurinko. Lämpötilat ovat poutaisilla alueilla yli 15 asteessa, Lapissa paikoin 20 asteessa.

Sään ennustetaan lämpenevän hellelukemille osassa maata viikonloppuna.

Katso sadetutka ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.