Mainos

Tänään luvassa auringonpaistetta ja lumikuuroja

Sää on tänään auringonpaisteen ja lumikuurojen sävyttämä.

Aamu on tänään ollut kylmä. Aamulla pakkasta oli pohjoisessa parikymmentä astetta ja etelässäkin pakkasmittarit kipusivat noin kymmeneen asteeseen.

– Ajokeli on normaalin talvinen, mutta kaikilla niillä alueilla, missä oli eilen sulaa, on tänään jäätä, joten tiet saattavat olla liukkaita, kertoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Maan keskivaiheilla aamulla ollut kuurovyöhyke liikkuu päivän ja illan aikana Suomen yli etelään.

– Aurinko lämmittää vyöhykkeen jäljiltä ja päivällä etelässäkin ollaan enää pikkupakkasella. Pilvisyys on vaihtelevaa. Runsainta pilvisyyttä tulee olemaan Itä-Suomessa, missä todennäköisesti saadaan myös sakeimmat lumikuurot, Manninen ennustaa.

Kylmään rintamaan liittyen kuurosateita voi tulla aina länsirannikkoa myöden. Tänään myös pohjoisen puoleinen tuuli puhaltaa kylmästi.

– Voimakkainta tuuli on kylmän rintaman kohdalla Keski-Suomessa, missä tuuli voi puhaltaa jopa 10 metriä sekunnissa.

Iltapäivällä pohjoisessa on pääosin poutaa.

– Aurinko lämmittää jo Lapissakin pakkasasteita, jotka ovat noin kymmenen asteen vaiheilla. Illan tullen pakkanen kiristyy.

Manninen muistuttaa, että lämpötilaerot ovat koko maassa suuria.

– Öisin voi olla jopa parikymmentä astetta kylmempää, mitä päivisin, joten lämpötilaerot ovat melkoisen suuria.

(MTV3)

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.