Mainos

Tänään luvassa ukkosia ja tukalaa kuumuutta - viikonlopuksi viilenee

Aamu on alkanut etelässä ja etenkin lännessä ukkosilla ja maan länsiosassa tullaan tänään saamaan varsin rajujakin ukkoskuuroja.

– Ei ole lainkaan poissuljettua, että näistä ukkosista tulee jotain vaaraa ja vahinkoa, sanoo MTV3:n meteorologi Liisa Rintaniemi.

Maan lounaisosassa on päivän aikana kovimmat sateet, ja ne voivat haitat myös näkyvyyttä. Sateet ja ukkoset liikkuvat länttä pitkin kohti pohjoista, tänään sateita voi tulla jo Kainuun ja Oulun korkeudella.

Tukala sää nousee etelästä

Etelästä nousee koko maahan erittäin lämmintä ilmaa ja sää tuntuu kaikkialla hyvin kostealta. Etelässä ja kaakossa elohopea heiluu jopa 30 asteessa ja kostea ilma saa sään tuntumaan vieläkin kuumemmalta ja hyvin tukalalta.

Huomenna etelästä päin on tulossa poutaa. Tämänpäiväiset ukkoset saavuttavat Pohjois-Suomen jo yöllä.

Viikonloppua kohden sateet yleistyvät ja ilma viilenee hieman. Liisa Rintaniemi sanoo, että ensi viikolla sää saattaa kuitenkin taas lämmetä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.