Mainos

Tapahtuiko Kauppatorin kunnialaukauksissa moka?

Helsingin Kauppatorilla ammuttiin tänään tykillä ja musketeilla kunnialaukauksia Ruotsin pikkuprinsessan syntymän kunniaksi.

Poliisissa ei kuitenkaan olla varmoja, oliko tapahtumalla asianmukaiset luvat. Helsingin poliisista kerrottiin ensin STT:lle, ettei heillä ollut laukauksista tietoa etukäteen. Myöhemmin kerrottiin, että ilmeisesti järjestäjät olivat kertoneet tapahtumasta viranomaisille, mutta tietoa ei ollut tullut poliisin operatiiviselle puolelle.

Nyt poliisi tutkii, olivatko tapahtuman luvat kunnossa.

Tapahtuman järjestäjät sanovat, että tapahtumasta oli kerrottu poliisille. Järjestäjien mukaan poliisilta oli myös saatu vastaus, että asia on kunnossa. Niin ikään lupa oli heidän mukaansa saatu Helsingin kaupungilta ja ympäristökeskukselta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.