Mainos

Tapaninpäivänä enemmän melojia kuin huonolla kelillä kesällä

Etelä-Suomen lauhana ja lumettomana pysynyt sää on saanut monet kesälajien harrastajat jatkamaan harrasteitaan talvellakin. Helsingissä suunnattiin tänään muun muassa tapaninpäivän melontaretkelle.

Kun lumesta tai jäistä ei Helsingin edustalla ole tietoakaan, niin miksipä ei esimerkiksi melontakautta voisi jatkaa vielä joulun jälkeenkin.

- Joululaulussa sanotaan, että jos jouluna ei ole lunta, voisko pukki tulla helikopterilla. No meillä ei ollut varaa helikopteriin, niin otettiin kajakit ja ne tuntuu meille paremmin sopivammalta, Helsingin kanoottiklubiin kuuluva Risto Fagerholm toteaa.

Aivan tavatonta ei melontakaan tähän aikaan vuodesta ole, mutta varsin harvinaista kuitenkin. Tässäkin kyse on pitkälti varustautumisesta ja asenteesta.

– Ei tuossa meloessa kylmä tullut. Nyt rantautuessa sormet muuttui aika punaseksi nopeasti, mutta meloessa ei haitannut mikään. Enemmän tuolla on vilskettä kun huonolla kelillä kesällä, Tiina Tembe kertoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.