Mainos

Täplärapujen mukana leviää muille ravuille vaarallinen rutto

Suomeen istutetut täpläravut ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana levinneet yhä laajemmalle, tiedottaa Luonnonvarakeskus Luke.

Täplärapujen mukana uhkaa levitä myös erityisesti jokiravuille vaarallinen, tarttuva ruttotyyppi.  

Luken mukaan rutto leviää vesistöstä toiseen erityisesti veneiden pilssivesien ja pyydysten mukana. Pyydykset tulisi desinfioida ja veneet vähintään kuivattaa auringossa aina kun niitä siirretään vesistöstä toiseen.  

Ravustuskausi alkaa tiistaina 21. heinäkuuta puoliltapäivin. Kauden alku on luultavasti hiljainen kesän kylmyyden ja sateisuuden vuoksi, arvioi Itä-Suomen yliopiston rapubiologi Japo Jussila.   

Poikasten kuoriutuminen ja rapujen kuorenvaihdot ovat myöhässä, eikä pintavesien lämpeneminen viimeisen viikon aikana ehdi korjata tilannetta. Rapukauden edetessä saaliit voivat kuitenkin kasvaa.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.