Mainos

Tappaako kova pakkanen pöpöt? Myytinmurtajilla selvitettävää

Sairastumiseen liittyy paljon vanhan kansan viisautta ja myyttejä. Monet uskovat muun muassa, että kova pakkanen tappaa pöpöt. Mutta onko asia niin todella?

Lasten infektiotautien professorin Harri Saxénin mukaan sairastumisessa ja sairastamisessa on paljon uskomuksia, joita pitäisi selvittää tarkemmin.

Yksi niistä on säiden vaikutus sairasteluun.

– Viime syksynä ja tänä talvena meillä on ollut ihan käsittämättömän hiljaista täällä Lastensairaalassa. Tähän aikaan vuodesta yleensä kaikki osastot pullistelevat ja ovat täynnä lapsia. Nyt meillä on 4-5 lasta 10-15 hengen osastolla, Saxén kummastelee.

Saxénin mukaan tilanne on saanut lääkärit pohtimaan leudon syksyn ja alkutalven yhteyttä tautirintaman hiljaisuuteen.

Toisaalta tilannetta voi selittää myös maalaisjärjellä.

– Silloin kun on kylmä, ihmiset pysyvät sisällä ja tartuttavat toisiaan. Jos on lämpimämmät ilmat, ei ehkä olla niin tiiviisti samoissa tiloissa, Saxén perustelee.

Todisteita tarvitaan

Entä sitten vanha uskomus, jonka mukaan kova pakkanen tappaa pöpöt?

Sillä perusteella, että hengitystieinfektioita on eniten juuri talvella, voisi päätellä, ettei uskomus pidä paikkaansa.

– Tällaista on spekuloitu, mutta siitä ole mitään näyttöä, Saxén tyytyy toteamaan maltillisesti.

Mikä on sitten keskuslämmityksen ja kuivan pakkasilman vaikutus? Kuivattavatko ne limakalvot ja altistavat sitä kautta taudeille?

– Sillä saattaa hyvinkin olla merkitystä, mutta tästäkään ei ole vertailevaa tutkimusta. Toistaiseksi tämäkin on vain spekulaatiota, Saxén arvioi.

Toisaalta talviepidemiat eivät ole vain kylmien paikkojen kiusa. Niitä on myös lämpimissä paikoissa.

– Esimerkiksi Yhdysvalloissa Floridassa on talviaikaan selvästi enemmän tauteja kuin kesäaikaan, vaikka siellä ei niin paljon lämmitetä, Saxén toteaa.

Myytinmurtajilla olisi siis tälläkin saralla paljon selvitettävää.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.