Mainos

Tappouhkaukset lopettivat kirjoittelun Facebookin eläinrääkkäyssivulle

Eläinrääkkäyksiä vastustavan Facebook-ryhmän ylläpitäjä on joutunut estämään sivustolle kirjoittamisen toistaiseksi tappouhkausten takia.

Koiraa ei saa palauttaa kiduttajalle -ryhmän sivulle on maanantaista lähtien kirjoitettu useita uhkauksia, jotka kohdistuvat Äänekoskella koiran kuolemaan johtaneesta kidutuksesta epäiltyihin henkilöihin. Epäiltyjen nimet ja kuvat on myös julkistettu sivuilla.

- Tietojen julkaisulla ihmiselle pyritään saamaan "leima", joka toivottavasti toimii paremmin kuin eläintenpitokielto. Tarkoitus ei ole vahingoittaa ketään fyysisesti, kirjoittaa ylläpitäjä ryhmän sivuilla.

Tieto koiran rääkkäämisestä levisi joulun aikana Facebookin käyttäjien tilapäivityksissä, joissa kerrottiin, että kaksi miestä ja yksi nainen hakkasivat ja kuristivat 7 kuukautta vanhan koiranpennun hengiltä Äänekoskella. Sivuston ylläpitäjän mukaan pelkästään maanantaina, jolloin Äänekosken tapauksesta uutisoitiin, sivustolla vieraili 47 559 ihmistä.

Äänekosken poliisi otti maanantaina kiinni kolme eläinsuojelurikoksesta epäiltyä henkilöä, kaksi miestä ja yhden naisen. Molemmat miehet ovat tunnustaneet osallisuutensa tekoon.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.