Mainos

Tarja Halonen: Tiskasin Arajärven vaalityöryhmän jäljiltä

Presidentti Tarja Halonen saapui SDP:n kuntavaalivalvojaisiin samassa rakennuksessa sijaitsevasta toimistostaan illan jo hieman ehtiessä pidemmälle.

Tyytyväisen oloinen presidentti Halonen sanoi myöhästymisen syyksi sen, että oli tiskannut Pentti Arajärven vaalityöryhmän kokouksen jäljiltä.

Presidentti kertoo keskittyneensä YK-asioihin ja kansainvälisiin toimiin. YK:n turvaneuvostoäänestys oli Halosen mielestä luonnollisesti karvas tappio, mutta hän korosti, että Pohjoismainen ehdokas täytyisi saada säilymään.

Miehensä kuntavaalitaistoa Halonen on seurannut vierestä.

– Mukavahan tätä on katsoa vähän niinkuin puolisivusta. Näkyy, että ihmiset ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista.

– Kyllä omat vaalikampanjat ja tulokset ovat kuitenkin jännittäneet enemmän kuin Arajärven, Halonen sanoo.

Kysymykseen siitä, onko presidentti antanut puolisolleen hyviä neuvoja, Halonen sanoo, että ei sen enempää kuin aviopuolisot toisilleen yleensäkään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.