Mainos

Tarjottujen koptereiden järjestelmissä puutteita

Vielä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mitkä järjestelmät koptereista puuttuisivat ja missä aikataulussa puuttuvat järjestelmät saataisiin.

Suomeen tarjottujen maavoimien kuljetuskoptereiden kaikkia järjestelmiä ei ole saatu valmiiksi ja alihankkijoilla on ongelmia, kertoo puolustusministeriön materiaaliyksikön johtaja Jari Takanen.

Suomi tilasi 20 uutta kopteria eurooppalaiselta NH Industriesilta vuonna 2001. Valmistaja on tarjonnut Suomelle riisuttua mallia lähes kolme vuotta myöhässä olevista koptereista.

Takasen mukaan valmistajan kanssa käydään neuvotteluja, jotta saataisiin selvyys siihen, mitä järjestelmiä kopterista mahdollisesti tulee puutumaan. Samoin selvitetään sitä, että jos jotain jää puuttumaan, millä aikataululla puuttuvat järjestelmät tulevat.

- Ja onhan sekin vaihtoehto, että koptereita ei oteta vastaan ennen kuin kaikki puutteet on korjattu, hän huomauttaa.

Takasen mukaan järjestelmäpuutteet eivät ole tietokoneohjelmissa, sillä ilman niitä nykyaikaisilla koptereilla ei voisi lentää.

Kuljetuskoptereissa ei ole Takasen mukaan asejärjestelmiä, joten tätäkään puolta puutteet eivät koske. Kopteriin tulee mahdollisesti ovensuukonekiväärit, mutta niissä ei ole mitään ongelmia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.