Mainos

Tarkkailulento Venäjällä peruttiin - suomalaiset ja ruotsalaiset sairastuivat vatsatautiin

Suomalaiset ja ruotsalaiset sairastuivat viime viikon tarkkailulennolla Venäjällä rajuun vatsatautiin. Open Skies-lento jouduttiin perumaan kokonaan ja joudutaan suorittamaan uudelleen myöhemmin.

Puolustusvoimien asiantuntijaryhmän viime viikkoinen Open Skies-tarkkailulento ei sujunut suunnitelmien mukaisesti. Mukana olleista suomalaisista ja ruotsalaisista osa sairastui rajuun vatsatautiin ja suunnitellut lennot jouduttiin kokonaan perumaan.

Lentoja suorittamaan lähti kahdeksan suomalaista ja kuusi ruotsalaista. Suomalaisista vatsatautiin sairastui kaksi ja ruotsalaisista kolme. Koska ruotsalaisten sairastuneiden joukossa olivat molemmat lentäjät, koko tarkkailulento jouduttiin perumaan.

– Sairaalahoitoa tilanteessa ei tarvittu ja kaikki tervehtyivät vielä Venäjällä ollessa, kertoo erityisasiantuntija Heidi Nystedt-Kauppinen puolustusministeriöstä.

Tarkkailulennot olisi tehty maanantaista eteenpäin Saab 340B-koneilla. Tarkoitus oli lentää Suomen rajan tuntumassa. Lentoon oli määrä lähteä Moskovan läheltä Kubinkan lentokentältä.

Suomi on jo ilmoittanut Venäjälle, että lento uusitaan lähitulevaisuudessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.