Mainos

Tasoristeyksissä synkkä vuosi – jo neljä kuollut

Kuluvasta vuodesta näyttää tulevan tasoristeysonnettomuuksien suhteen synkin moneen vuoteen, arvioivat viranomaiset.  

Yhteensä alkuvuonna on tapahtunut jo 20 onnettomuutta, joissa on kuollut neljä ihmistä. Tasoristeysonnettomuuksissa on kuollut yhtä paljon ihmisiä viimeksi vuonna 2012.  

Huomenna vietetään kansainvälistä tasoristeyspäivää. Liikennevirasto, poliisi, Liikenneturva ja Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi muistuttavat teemapäivänä tasoristeyksien vaarallisuudesta. Päivän tunnuslause on: älä ota riskiä, vaan odota.  

– Kiire sekä muihin asioihin keskittyminen voivat viedä niin autoilijan, pyöräilijän kuin jalankulkijankin huomion tasoristeyksissä, sanoo poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta.  

Välinpitämättömyys saattaa johtua luottamuksesta siihen, ettei juna tule tälläkään kertaa. Vähäliikenteisilläkin rataosuuksilla voi silti liikkua veturiyksiköitä, jotka eivät noudata aikatauluja.  
  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.